Korona-aikaa ja kandikokemuksia
Meillä Hill View Farmilla on elämä Intian koronavirusrajoitusten ja nyt jo neljännen perättäisen ’lockdown’in aikana ollut aikalailla normaalia. Eläimet pitää hoitaa ja ruokkia ja ihmisten pitää myös saada eläinlääkärin apua eläimilleen myös pandemian aikana. Koska pystyimme jatkamaan normaalia toimintaamme, pystyimme myös pitämään kaikki työntekijämme töissä. Nilgirisin maakunnassa on ollut muutama korona-positiivinen tapaus mutta tiukkojen rajoitusten ansiosta tauti ei ole päässyt leviämään ja nyt rajoituksia on alettu pikkuhiljaa purkamaan.
Tiukimpien ’lockdown’ –viikkojen aikana ei aina kaupoissa välttämättä ollut juuri sitä mitä sieltä ajatteli ostavansa mutta mitään varsinaista pulaa ei ole ollut mistään. Intian kulkukoirille ja Ootyssa erityisesti myös kaduilla asuville hevosille ’lockdown’ –viikot olivat kuitenkin vaikeaa aikaa. Kun ravintolat ja tori lihakojuineen suljettiin ja ihmiset jäivät kaikki vain koteihinsa sisälle, kulkukoirien normaali ravinnonlähde eli ruokajäte loppuikin aivan yhtäkkiä. Monien kaduilla elävien turistihevosten omistajat asuvat Ootyssa juuri sillä alueella mikä koronapositiivisten tapausten takia eristettiin kokonaan. Eristyksen aikan he eivät pääseet huolehtimaan hevosistaan (tosin eivät monet heistä huolehdi niistä muutenkaan kovin hyvin!) WVS India – työntekijät tekivät päivittäin kierrokset vuoroin kaupungin eri alueilla ja ruokkivat koiria sekä hevosia. Koska Nilgirisissä koirapopulaatio on intensiivisen sterilaatiotyön tuloksena melko pieni ja suuri osa koirista on jo steriloitu ja useampaan kertaan rokotettu raivotautia vastaan, voi tälläista ruokkimista väliaikaisesti tehdä vaikka varsinainen päämäärä onkin jätteestä vapaat kadut joilla ei asu ei-toivottuja koiria. Ympäri Intiaa myös myönnettiin erityisiä lupia ulkonaliikkumiseen niille ihmisille ja järjestöille jotka lockdownin aikana ruokkivat kulkukoiria ja –hevosia ja -lehmiä.
Olen itse tällä hetkellä komiteassa jossa mietitään että jos vastaava tilanne tulee eteen uudestaan ja vastaavasti suuret joukot vapaaehtoisia jalkautuvat ruokkimaan katukoiria ympäri Intiaa, niin miten sitä tilannetta voisi paremmin hyödyntää varsinaisen ’humane dog population management & rabies control’ –päämäärän saavuttamiseksi? Esimerkiksi voisiko raivotautirokotuskampanjoita laajentaa ja hyödyntää tyhjiä katuja ja koirien ruokintaa niiden kiinnisaamiseksi ja rokottamiseksi? Tai voitaisiinko määrittää mitkä ovat sellaisia alueita missä koirien ei todella toivota oleskelevan ja missä siis ylimääräistä ruokintaa pitäisi välttää tai sitä ei saisi sallia ollenkaan? Tai voitaisiinko älypuhelinteknologiaa hyödyntämällä kartoittaa koirapopulaation sterilaatiokattavuutta ja välttää ruokkimasta alueilla joilla sterilaatioprosentti on alhainen mutta varmistaa että siltä alueelta koirat saataisiin steriloitua mahdollisimman pian?
Perinteisesti helmi –toukokuussa on meillä jo nyt yli 10 vuoden ajan ollut Suomesta muutamia eläinlääkäriopiskelijoita vierailemassa ja oppimassa eläinlääkärin työstä ja haasteista Intiassa. Tänä vuonnakin ensimmäinen opiskelija ja hänen ohjaajansa ehtivät tulla ja olla kaksi viikkoa kunnes alettiin puhua rajojen sulkemisesta ja kansainvälisen lentoliikenteen loppumisesta joten katsoimme parhaaksi suosittaa että he palaisivat Suomeen kun vielä voivat.
Tässä Anna-kandi kertoo (valitettavasti vähän lyhyeksi jääneestä) kokemuksestaan Hill View Farmilla:
Kliinisiä opintoja Intiassa Mavanallan kylässä
Viidennen vuoden opintoihin eli niin sanottuun klinikkavuoteen kuuluu kuusi viikkoa valinnaisia opintoja. Minä pääsin viettämään niistä kaksi Intian auringon alle.
Eläinlääketieteellinen
tiedekunta ja Worldwide Veterinary Service -organisaatio järjestävät vuosittain
kirurgiaan ja mm. haavahoitoon painottuvia kursseja suomalaisille
eläinlääketieteen opiskelijoille. Puitteet kursseille tarjoaa Etelä-Intiassa
Mavanallan kylässä sijaitseva Hill View Farm Animal Refuge -eläinten turvakoti.
Kurssit ovat suosittuja, joten kaikki hakijat eivät välttämättä mahdu
kursseille mukaan. Olin siksi erityisen iloinen kuullessani, että minut on
valittu hakijoiden joukosta. Kurssille osallistuu kerrallaan ainoastaan kaksi
opiskelijaa ja heillä on ohjaajinaan sekä suomalainen eläinlääkäri että
paikallinen ohjaaja, joten yksilöllinen opetus on taattu. Tuolloin vasta
tuloillaan olevan koronan ja muiden viime hetken muutosten takia lähdin tälle matkalle
poikkeuksellisesti yksin. Onneksi Intiassa minua olivat jo odottamassa ihana
ohjaajani Anu Murro ja paikallinen eläinlääkäri Mukesh.
Leikkaussalissa
Kuten monissa muissakin maissa myös Intiassa vapaana kulkevat katukoirat ja -kissat ovat melko yleinen ongelma. Tehokkaan sterilisaatio ja kastraatio toiminnan ansiosta populaatio on saatu pysymään Nilgirisin alueella kurissa. Koska jokaisen operaation yhteydessä annetaan eläimelle myös rabiesrokote, saadaan myös rabieksen esiintyvyyttä vähennettyä huomattavasti ja näin parannettua sekä eläinten että ihmisten terveyttä. Operaation yhteydessä eläimille tehdään korvaan merkki, jotta leikattuja yksilöitä ei otettaisi toistamiseen kiinni. Leikkaukset tehtiin suhteellisen vaatimattomissa oloissa. Jokaista anestesiaa valvottiin kuitenkin tarkasti ja anestesiakaavaketta täytettiin tiuhaan tahtiin. Ilman hienoja monitoreja ja laitteita korostui itse eläimen tarkkailu, esimerkiksi hengitystiheyden sai laskettua kätevästi, kun laittoi pienen vanutupon intubaatioputken päähän tai etuhampaisiin kiinni ja tarkkaili sen liikettä hengityksen ilmavirrassa. Auskultaatiotaidot paranivat, kun sydämen sykettä tuli kuunnella taustamelun läpi. Melun lähteinä toimivat esimerkiksi kavioiden kopse, koirien leikki ja tuulettimen tasainen humina. Vaatimattomat olosuhteet eivät myöskään tarkoita, ettei leikkaushygieniasta voisi huolehtia. Erittäin taitava eläintenhoitajamme sai ajeltua leikkausalueen niin karvattomaksi ja puhtaaksi, että olisin antanut hänen muotoilla kulmakarvani koska tahansa. Ennen Intiaan lähtöä olin käyttänyt skalpellia elävään eläimeen noin viisi kertaa. Matkalta saama leikkauskokemus tuli siis tarpeeseen ja sainkin paljon rohkeutta kirurgisiin toimenpiteisiin.
Farmilla eläinten keskellä
Kaksi viikkoa Intiassa pitivät sisällään myös paljon muuta kuin leikkaussalissa työskentelyä. Vapaa-aikaan mahtui auringonottoa uima-altaalla ja mango frappét läheisessä kahvilassa useaan otteeseen. Koirien ja kissojen lisäksi hoidimme mm. hevosten haavoja, annoimme loishäätöjä vesipuhveli vasikoille ja lastoitimme vuohen murtuneen jalan. Hevoset olivat entuudestaan minulle tuttuja, mutta myönnettäköön, että hetkellisesti pientä kandia hirvitti mennä sisään vesipuhvelien aitaukseen. Massiiviset lihakset ja suuret sarvet yhdistettyinä yllättävän sulavaan liikkumiseen saivat kasvoni valkeiksi. Suuret jättiläiset osoittautuivat kaikesta huolimatta leppoisiksi ja rauhallisiksi eläimiksi, jotka eivät juurikaan välittäneet vierailijoista. Vasikoiden kiinni saaminen osoittautuikin kuitenkin luultua haasteellisemmaksi, onneksi meidän tehtäväksemme jäi lähinnä lääkitseminen.
Hill View Farmilla on noin 200 eläintä, joista suurin osa on aaseja. Tilalla on myös monia hevosia, pieniä ja suuria märehtijöitä sekä tietysti koiria ja kissoja. Monet eläimistä on ovat olleet sirkuseläiminä tai muussa viihde- tai työkäytössä, minkä jälkeen ne on syystä tai toisesta hylätty. Osa eläimistä on pelastettu suoraan kadulta ja loput tuotu farmin porteille tai syntyneet siellä. Hill View Farm tarjoaa eläimille tarvittaessa elinikäisen paikan olla ja viettää turvallista elämää.
Samanlaista mutta niin erilaista
Voisi kuvitella, että tuhansien kilometrien päässä lähes päiväntasaajalla eläinlääkintä poikkeaisi Suomen tavoista suurestikin. Näin ei kuitenkaan ole. Molemmissa maissa omistajat ovat yhtä hysteerisiä ja huolissaan lemmikeistään, klinikalta katoaa aina sakset ja kynät ja pienet valkoiset koirat ovat aina niitä, jotka kokevat kovimmat iskut. Eroja kuitenkin löytyy. Eutanasia on hoitovaihtoehtona Suomeen verrattuna vähemmän käytetty. Osa potilaista oli käytännössä toivottomia tapauksia, mutta omistajat kuitenkin arvostivat eläinlääkärin hoitoyrityksiä. Eläinten kivunlievityksestä huolehdittiin ja tehtiin kaikki voitava eläimen hyväksi. Jos hoito ei tuottanut tulosta, eutanasia oli usein myös omistajan mielestä hyväksyttävää. Hyvä asiakaskommunikaatio (vaikka täysin yhteistä kieltä ei aina löytynyt) oli siis yhtä tärkeää kuin Suomessakin.